Tässä työkalu hiilineutraalisuuteen

- Kuumalämpöpumppu tuottaa tulikuumaa myös haaleista lämpötiloista

Kymmenen asteen hukkalämpö ei edes tunnu lämmöltä, koska se on todellisuudessa aika viileää. Uusi vastajulkistettu kuumalämpöpumppu tuottaa jo kymmenasteisesta hukkalämmöstä yli sata-asteista lämpöä. Ja vieläpä hyvällä hyötysuhteella.

Koko yhteiskunnan hiilineutraalisuuden tavoittelussa lämpöpumput ovat ratkaisevassa asemassa. Niillä haaleistakin lämpötiloista jalostetaan energiatehokkaasti uutta lämpöä, ilman päästöjä tuottavaa polttamista.

Lämmön tuotannosta polttamalla onkin päästävä kokonaan eroon. Se on tekniikan puolesta jo mahdollista, sillä vaihtoehtoisista energiantuotantotavoista lämpöpumput ovat viime aikoina kehittyneet huimaa vauhtia.

Calefa Oy:ssä on nyt luotu maailmanlaajuisesti ainutlaatuista lämpöpumpputekniikkaa. Läpimurtoteknologia on testattu, ja se ollut jo jonkin aikaa käytössä todellisessa kaukolämpökohteessa.

Pullonkaula ylitetty

Aikaisemmin lämpöpumppujen haaste on ollut siinä, ettei niillä olla pystytty tuottamaan kaukolämpöyhtiöiden ja teollisuuden tarvitsemia riittävän korkeita lämpötiloja.

Calefa Oy julkaisi viime syksynä ratkaisuksi kuumalämpöpumpun, jolla voidaan tuottaa tulikuumaa lämpöä aina 130°C:een asti.

Nyt kuumalämpöpumppu on saanut rinnalleen sisarmallin, jolla näitä korkeita lämpötiloja saadaan tuotettua entistä matalemmista lämmönlähteistä.

Kuumalämpöpumppu on käytössä kaukolämpökohteessa, jossa prosessiin tehdään 17-asteista jäähdytysvettä. Jäähdytysveden hukkalämmöstä tuotetaan lämpöpumpputeknologialla 115-asteista lämpöä kaukolämpöverkkoon. Hyötysuhde energiantuotannossa on COP 2,75. Se tarkoittaa, että 100 kW:lla sähköenergiaa saadaan tuotettua 275 kW lämpöenergiaa.

Kuumalämpöpumpusta odotetaankin korvaajaa fossiilisten polttoaineiden käytölle teollisessa energiantuotannossa.

Energiatehokas kuumalämpöpumppu tekee samanaikaisesti sekä lämmitystä että jäähdytystä. Jäähdytys saadaan ilmaiseksi samalla, kun lämpö tuotetaan erittäin edullisesti.

- Kuumalämpöpumpun tuottamat yli 100 asteen lämpötilat sopivat kaukolämpöverkkoon ja moneen prosessiin sellaisenaan, kertoo Calefa Oy:n toimitusjohtaja Petri Vuori.

Hyötysuhde kuumalämpöpumpussa vaihtelee lämpötiloista riippuen välillä COP 2 - 7. Tämä on huima parannus verrattuna perinteiseen polttamalla tuotettuun energiaan, jossa hyötysuhde on vain 0,8 - 0,95.

Teollisuuden toimet ratkaisevat CO2-päästöissä

Juuri teollisuus on vaa’ankieliasemassa CO2-päästöjen leikkaamisessa, sillä teollisuuden osuus on 46 % kaikesta Suomessa käytetystä energiasta.

Lukuisat kotimaiset teollisuuden toimijat ovat ilmoittaneet tavoitteekseen täyden hiilineutraalisuuden jo ennen EU:n asettamaa takarajaa. Tällainen on esimerkiksi Kiilto Oy, joka on julistanut olevansa hiilineutraali vuoteen 2028 mennessä.

Myös lähes neljääsataa suomalaista yhtiötä edustava Kemianteollisuus ry on aloittanut kunnianhimoisen Responsible Care -vastuullisuusohjelman, johon osallistuvat yritykset aikovat saavuttaa hiilineutraalisuuden vuoteen 2045 mennessä.

Lupausten toteuttaminen vaatii tehokkaita toimenpiteitä.

Kasvihuonepäästöjen leikkaamisessa pääroolia näyttelee kehittynyt teknologia ja energiankierrätys.

- Kaikki lähtee hyvin pitkälle siitä, että kertaalleen ostettu energia kierrätetään, jolloin uutta energiaa ei tarvitse tuottaa niin paljoa, Petri Vuori sanoo.

Hollolassa tehdyn kehitystyön tulos voi ratkaista pelin maailmanlaajuisesti.

- Kuumalämpöpumppu on järeä työkalu, jolla teollisuus voi lunastaa lupauksen hiilineutraalisuudesta, Vuori sanoo.

Hyvät uutiset ovat, että tarvittava tekniikka on jo olemassa. Nyt enää vain tarvitsee ottaa se käyttöön.

Kirjoittanut Paula Harmaala 29.4.2019

Kommentit

Jätä kommentti

(Sähköpostiasi ei näytetä julkisesti.)



Kiilto ja Lempäälän Lämpö aloittavat yhteisen energiaekosysteemin – päästöt leikkaantuvat merkittävästi

Kun toisella on ylijäämää, toisella sille voi olla käyttöä. Teollisen tuotantolaitoksen ja energiayhtiön jakamistalous pienentää…

Calefa Oy voitti Euroopan laajuisen DecarbIndustry-palkinnon

Näin hiilivapaa teollisuus toteutetaan kannattavasti Orionin Turun tehtaalla. Suomalaisyritys näyttää mallia maailmalle.

Lahteen tuleva lämpöpumppulaitos hyödyntää jäteveden lämpöä ja on maailman johtavaa teknologiaa

Voiko vessan vetäminen olla ympäristöteko? Siinä mielessä kyllä, että jatkossa Euroopan ympäristöpääkaupungissa jäteveden…

Uusi calefalainen esittelyssä

Calefassa kasvutahti on kova ja projektikanta erittäin vahva. Henkilöstöpuolta tullaan vahvistamaan. Uusimpana remmiin on…

Kingspanin tehdas lämpenee öljyn sijaan hukkalämmöllä

Lämmitysöljyn käytöstä luovutaan kokonaan, kun Paraisten Paroc Panel System -tehtaan lämmityksessä siirrytään hukkalämmön…

”Tämä on ollut merkittävin yksittäinen toimenpide” - Kymen Veden Mussalon jätevedenpuhdistamo saavutti hiilineutraalisuustavoitteen

Lämpöpumppujärjestelmä lämmittää jätevedenpuhdistamon kiinteistöt CO2-päästövapaasti jäteveden hukkalämmöllä.

Tehtaan hukkalämmöt hyötykäyttöön kassavirtapositiivisesti

Plastexille hankittiin energian uusiokäyttöjärjestelmä kokonaan ilman alkupääomaa. Järjestelmä hoitaa tehtaan jäähdytys- ja…

Toimintamme on nyt myös laatu- ja ympäristösertifioitu

Calefan toiminta on ollut alusta lähtien laatu- ja ympäristötietoista. Nyt se on myös saatu kirjoihin ja kansiin Bureau…

Lämpöpumppujärjestelmä tehostamaan voimalaitosta – "Tämä on meille merkittävä askel"

Lämpöpumppujärjestelmä jalostaa Iisalmessa voimalaitoksen aiemmin hyödyntämättömät hukkalämmöt kaukolämmöksi ja tuottaa kesällä…

Runosmäen asuinalue siirtyy edulliseen ja päästöttömään energiaan

Runosmäen Lämpö näyttää lämpöpumppuratkaisullaan mallia Suomelle ja koko maailmalle, miten hiilineutraaliin energiantuotantoon…